lauantai 7. heinäkuuta 2012

Valkosuklaaleivokset ja sama gluteenittomana

Mieheni viimeisimpiin valmistujaisiin näitä. Meillä on melkoisen runsaasti vanhoja metallisia leivosvuokia, joita en aikaisemmin ollut kokeillutkaan. Pelkäsin, että niistä ei mikään irtoa, mutta vain muutama vajaasta kolmestakymmenestä hajosi, harmittavan vähän jopa, olivat meinaan aikast hyviä nuo kuoretkin..

Kuoria tulee vajaa kolmekymmentä, vuuan koosta riippuen, täytettä hieman runsaammin, riippuen kuinka täyteen leivokset täyttää, puolikkaalla annoksellakin melko monta täyttää..


Taikinakuori
200g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
5dl vehnäjauhoja

Valkosuklaatäyte
4(-5)dl  kuohukermaa (muuta vispautuvaa)
400g tuorejuustoa ( laitoin kaksi Pirkan hieman pienempää purkkii.)
300g valkosuklaata
½ dl sokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Koristeluun
tummaa suklaata

Valmistetaan  pohjat. Vatkataan voi ja sokeri, jonka jälkeen joukkoon vatkataan vielä muna. Lopuksi jauhot, kunnes taikina käsissä pyöriteltävää, eikä kamalasti tartu.

Metallivuokien tulee olla todella hyvin voideltuja, muutkin sopivan kokoiset vuuat käy. Taikinasta otetaan pieniä nokareita ja levitetää huolellisesti vuuan pohjaan ja seinämiin. (Sopivan määrän huomaa nopeasti, ohut kerros kaikkialle, vajaa ruokalusikallinen minun vuokiini meni.)

Vuuat paistetaan 175 asteessa noin 12 minuuttia, värin ei juurikaan tarvitse muuttua kypsyessä. Vuuat poistetaan varovasti ennen kuin kokonaan jäähtyvät, haarukka on kelpo apuväline.

Valmistetaan täyte vatkaamalla kerma, lisätään muut aineet: suklaa sulatettuna vesihauteessa ja liivate liuotettuna.

Täyte on hieman jämäkkää, joten pursottamalla lopputuloksesta tulee kauniimpi, tuki lusikallakin onnistuu. Eli täytetään kaikki kuoret.

Lopuksi sulatetaan suklaa. Kun leivokset ovat vierekkäin pellillä,  heilutellaan suklaalusikkaa niiden yläpuolella sopivan koristelun aikaansaamiseksi. Itse käytin ylijääneen tumman suklaan gluteenittomaan leivokseen. (siitä kuvien jälkeen.)



Gluteeniton leivos

Sekoitin aikaisemmista jääneen tumman suklaan lopun täytteen joukkoon, tämä ei tietenkään välttämätöntä, mutten poiskaan halunnut heittää.

Pohjan tein gluteenittomasta dominotyylisestä keksistä, murustin keksin ja lisäsin joukkoon täytettä, kunnes massa oli helposti muotoiltavissa.

Käytin vuokana korkeaa pyöreää muottia, johon laitoin voipaperia pohjaan ja reunoille. (Tämä ei mene uuniin ollenkaan.)

Pohjalle keksimassa, seuraavaksi massa ohjeen mukaan, tai yli jäänyt massa (pursottamalla kipassa oleva pysyy gluteenittomana, jos täytteen lusikoi vuokiin kannattaa ottaa gluteenittoman täyte heti erikseen.)

Leivos laitetaan jääkaappiin jäähtymään ja irrotetaan vuoka ja voipaperi varovasti. Reunat jäävät rumiksi, joten vaativat koristelun. Itse pursotin tummaa suklaata, kun sitä jäi taas yli muista juhlaleivonnaisista.

1 kommentti:

EtsiResepti kirjoitti...

Hei!

Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

Ystävällisin terveisin,

Ann-Sofi
http://www.etsiresepti.fi/